| Lisätietoja / UUTISOINTEJA PÖLYRÄJÄHDYKSISTÄ | |||
Uutisointeja pölyräjähdyksistäPuutavararekan kuljettaja loukkaantui pölyräjähdyksessä SIMPELE. Kuljettaja loukkaantui, kun puutavaralastissa olleen perävaunullisen kuormaauton lasti räjähti sitä purettaessa M-Realin Simpeleen tehtaalla maanantaina illansuussa. Paperia ja kartonkia valmistavalla tehtaalla on oma voimalaitos, jossa poltetaan turvetta ja puupolttoaineita. Puupolttoaineita tuomassa olleen yhdistelmän kuljettaja oli irrottanut perävaununsa ja oli purkamassa etuvaunun lastia, kun lastissa tapahtui pölyräjähdys. Kuljettaja sai palovammoja kasvoihinsa ja selkäänsä, mutta kykeni silti ajamaan auton pois purkukatoksesta. Ensiavun jälkeen mies toimitettiin hoidettavaksi sairaalaan. Auto vaurioitui pahoin. Tehtaan laitteistolle ei koitunut vahinkoja. HS 1.11.2005 ---- Turverekka syttyi Pudasjärvellä Hetekylältä turvelastia Ouluun tuomassa ollut rekka syttyi sunnuntaiaamuna tuleen Panuman kohdalla Pudasjärvellä. Kuljettaja huomasi auton savuavan ja pysäytti sen tien laitaan. Kun hän poistui ohjaamosta, auto oli jo tulessa. Paikalle hälytetyt Pudasjärven ja Kiimingin palokunnat onnistuivat pelastamaan rekan perävaunun ja turvelastin, mutta vetoauto tuhoutui. Palon syttymisen syy on todennäköisesti niin sanottu turpeen pölyräjähdys. Sammutuksen ja turvelastin purkamisen vuoksi liikennettä tiellä piti rajoittaa ja ohjata yhden kaistan kautta. Tilanne oli ohi kello 14.15. Kaleva 14.8.2005 ---- Pöly paloi Vapon pellettitehtaassa Pölyräjähdys ja sitä seurannut tulipalo turmelivat Vapon pellettitehtaan koneistoa ja rakenteita Janakkalassa Kanta-Hämeessä tiistai-iltana. Pelastuslaitos sai hälytyksen Janakkalan Turengissa sijaitsevaan pellettitehtaaseen kello 19.48. Tulipalo saatiin sammumaan vajaassa tunnissa. Palo aiheutui todennäköisesti metalliesineestä, joka oli joutunut vasaramyllyyn. Myllyssä syntyi kipinöitä, jotka sytyttivät laitteistossa olleen puupölyn. Pöly paloi räjähdysmäisesti. Palokunta joutui purkamaan tehtaan putkistoja ja rakenteita palon sammuttamiseksi. Uhkaavasta tilanteesta huolimatta vahingot jäivät vähäisiksi. Turun Sanomat 26.4.2005 ---- Viljavan Korian pölysiilossa kytee uhkaava tulipalo Suomen Viljavan Korian varastoalueella Elimäellä olevassa pölysiilossa kytee parhaillaan uhkaava tulipalo. Räjähdysvaaran takia 400 kuution siilon sammutuksessa ei voida käyttää vettä, vaan palomiesten on turvauduttava hiilidioksidiin. Sammutustyön tekee erityisen vaaralliseksi se, että jos siiloon pääsee vähänkin happea, koko siilo voi räjähtää. - Tukahduttava hiilidioksidi on kaasu, joka ei räjähdä, kertoi palopaikalla Viljavarastontiellä oleva palomestari Riku Hietala Kymenlaakson pelastuslaitokselta. Hiilidioksidirekka on jo paikalla, ja sammutustöiden valmistelut on aloitettu. Hietalan mukaan räjähdysvaara on myös silloin, kun hiilidioksidia aletaan johtaa siiloon. Varaston työntekijät haistoivat tänään iltapäivällä katkua. Vaikka pölysiilon paloa ei näe ulkopuolelta, sen sisältä tulee ulos savua ja kuumuutta. Palopaikalle saatiin palomestari Hietalan mukaan varsin nopeasti lähistön tehtaalle matkalla ollut hiilidioksidirekka. Palomiesten tarkoituksena on nyt, että siilon vapaa tila täytetään tukahduttavalla hiilidioksidilla. Kaleva (STT) 15.4.2004 ---- Purusiiloräjähdys Kristiinankaupungissa Räjähdys purusiilossa aiheutti tulipalon eilen Kristiinankaupungin Dagsmarkissa Oy Lindell Components AB:n tuotantolaitoksella. Palosta aiheutuneet vahingot jäivät vähäisiksi. Henkilövahingoilta vältyttiin. Kristiinankaupungin palopäällikkö Timo Rintamäki kertoi, että ensin tapahtui pölyräjähdys hiomakoneessa. Siitä tuli levisi rakennuksen ulkopuolella olevaan purusiiloon, joka räjähdyksen voimasta syttyi myös tuleen. Tuli vaurioitti myös tuotantorakennuksen seinää. Yhtiön palveluksessa on runsaat sata työntekijää. Palo ei aiheuta keskeytystä tuotantoon. Kaleva (STT) 12.11.2003 ---- Pölyräjähdys säikäytti Jurvalan sahalla LUUMÄKI - Tapahtui täsmälleen se, mitä helmikuisessa harjoituksessa ennakoimme, kertoi tehdaspäällikkö Timo Niemelä palomiesten parveillessa tehtaassa, tehtaan katolla ja piha-alueella. Jurvalaan kiirehtivät Luumäen palokunnan lisäksi palomiehistöt Lemiltä sekä Rutolan ja Lappeenrannan VPK:sta. Myös Lappeenrannan pelastuslaitoksen nostolava-auto ajoi Luumäelle. Suurpalohälytys oli tarpeen, sillä rakennuksen sisällä oli runsaasti kuivaa, ja siten palonarkaa puutavaraa. Palomiehet tyhjensivät purusiilon, josta oli noussut savua. Palopesäkettä ei kuitenkaan löytynyt. Savu oli kulkeutunut siiloon purunpoistojärjestelmää pitkin. Aineelliset vahingot jäivät minimaalisiksi. Ainoastaan putkistoja ja suodattimia joudutaan uusimaan. Jonkin mittainen tuotantokatkos on edessä. Harjoitus teki mestarin Pölyräjähdyksen syyksi Timo Niemelä arveli hiomakoneen nauhan katkeamista. Se varmistuikin "pamahduksen ja leimahduksen" aiheuttajaksi myöhemmin päivällä. Yhtyneiden Sahojen tehdasalueelle on sijoitettu yksi Luumäen palokunnan sammutusautoista, ja tehtaalla on oma 12 hengen pelastusryhmä. Pelastustaitoista väkeä on sekä aamu- että iltavuorossa. Apu on siis lähellä, jos jotain tiistain kaltaista tapahtuu. Luumäen palopäällikkö Lasse Vallentin kiitteli tehtaan oman joukon nopeaa ja oikeaa toimintaa, ettei suurempaa vahinkoa syntynyt. - Ainekset olivat pahempaankin, mutta henkilökunta toimi tilanteessa ripeästi ja oikein. Hälytys Jurvalaan annettiin hieman ennen aamuyhdeksää, ja vaara laajemmasta palosta oli ohi jo tunnin kuluttua siitä. Etelä-Saimaa 28.5.2003 ---- Kolme miestä loukkaantui työtapaturmassa Kaukaalla Onnettomuus sattui kuorikattila kakkosella perjantaina vähän ennen kello 13:a. Lähimpänä tuhkaluukkua työskennellyt kunnossapitomies loukkaantui vakavasti, mutta hänellä ei ole hengenvaaraa. Kahden muun miehen palovammat ovat lievempiä. Miehet ovat hoidettavana Etelä-Karjalan keskussairaalassa. Vakavimmin loukkaantunut mies siirretään maanantaina hoidettavaksi Helsinkiin. Onnettomuus sattui, kun kunnossapitomiehet olivat selvittämässä kuorikattilan sähkösuotimen tuhkanpoistosuppilon tukkeutumaa. Suppiloon kovettuneen tukkeuman selvittämiseksi jouduttiin avaamaan suurempi luukku. Tukos saatiin osittain purkautumaan, mutta tukkeuman yläpuolella ollut pehmeä tuhka purkautui miesten päälle ja sytytti heidän vaatteensa palamaan. Tuhka purkautui pölyräjähdyksessä Kaukaan tehtaiden suojelupäällikkö Ismo Sartiala kertoo, että tuhka oli kerrostunut ja paakkuuntunut poistosuppilossa moneen kerrokseen. Tuhkanpoistosuppilossa oli ilmeisesti pölyä. Sartiala kertoo, että samalla kun tuhkaluukkua avattiin, sinne virtasi happea. Tuhkanpoistosuppilossa oli pölyä, ja sinne syntyi hapen vaikutuksesta jonkinlainen pölyräjähdys. Pöly syttyi palamaan. Tuhkanpoistosuppilosta purkautui räjähdyksen voimasta kuution verran kuumaa tuhkaa miesten päälle ja laitoksen lattialle. Miehet saatiin Sartialan mukaan keskussairaalaan välittömästi. Ennen ambulanssin tuloa miehiä valeltiin kylmällä vedellä. Tuhkanpoistosuppiloon kerrostuneen tuhkatukoksen purkaminen aloitettiin torstaina, jolloin kuorikattilalaitos ajettiin alas. Kaukaan tehdasalueella ja kuorikattiloilla on Sartialan mukaan arvioitu kaikkien tehtävien riskit ja vaarat. Tuhkan kerrostumisen ja paakkuuntumisen on tiedetty olevan mahdollista kuorikattilan tulipesässä. Perjantaina koetun tilanteen sattuminen tuhkanpoistosuppilossa tuli kuitenkin yllätyksenä. Etelä-Saimaa 16.11.2002 ---- Ligniinitehtaalla räjähti Tampereella Tamperelaisessa ligniinitehtaassa tapahtui tänään iltapäivällä pölyräjähdys, joka ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Räjähdys sattui Lielahdessa sijaitsevan tehtaan yhdessä siilossa. Pamahdus rikkoi parikymmentä metriä korkean siilon yläosassa olevan suodattimen ja sytytti tulipalon, jonka palokunta sai parissa tunnissa hallintaan. Pölyräjähdyksen arvellaan aiheutuneen jonkin laitteen rikkoutumisesta. Suoranaiset aineelliset vahingot olivat parin sadan tuhannen markan luokkaa. Tehtaan tuotanto joudutaan pysäyttämään yhdeksi tai kahdeksi vuorokaudeksi, mistä aiheutuu lisämenetyksiä. MTV3 (STT) 23.3.1997 LÄHDE: www.ttl.fi |
|||